Deeqa


Enää emme nauti teetä mangopuun varjossa, Deeqa.
Enää emme kuiski toistemme korviin salaisuuksia, siskoni rakas.
Sota lopetti naurun ja leikin
heitti meidät eri puolille maailmaa,
täytti mielemme huolella.

Nyt kun soitamme toisillemme
huokaamme vain ikävää kotimaahan,
itkemme kuolleita rakkaita.
Kaikkea varjostaa huoli.

Tai sitten nauramme ja muistelemme
mennyttä nuoruutta
iltoja palmupuiden katveessa,
kun työt oli tehty.
Huokaamme:
Kunpa olisimme nuoria jälleen.

Ei muistelussa ole mitään pahaa,
pikkusiskoni, lemmikkini,
mutta kuinka koskaan voimme kiinnittyä maihin,
joissa elämme nyt,
kuinka koskaan voimme rakentaa tulevaisuutta,
jos aina vain elämme menneessä.

Maat, joissa elämme eivät ehkä
ole sulkeneet meitä syleilyynsä,
ovat ehkä työntäneet ennemminkin pois;
heittäneet vettä ja lunta
vasten kasvojamme.

Mutta olemme selvinneet siskoni armahin,
ja meidän tulee kiittää Jumalaa siitä,
että saamme elää rauhassa
ja lapsemme saavat kouluttautua,
sillä heissä on tulevaisuus, Deeqa,
he voivat rakentaa kotimaamme uudelleen.

Katsokaamme siis tulevaisuuteen, siskoni,
sillä menneisyys on meiltä iäksi viety
ja sinne katsominen tuottaa vain
katkeruuden hedelmiä.