On todella hankalaa olla sijainen, ja kiertävänä sijaisena toimiminen on vielä hankalampaa, sen olen saanut huomata nyt toimittuani eräässä päiväkodissa edellä mainittuna kaksi kuukautta. Alussa työ ei tuntunut hankalalta ja siirtyminen ryhmästä toiseenkin oli oikeastaan vain mielenkiintoista. Nyt kuitenkin sekä oman aseman (hierarkian alin) että kyseisen työyhteisön nurjat puolet ovat alkaneet näkyä ja tuntua.
Tänään sattui esimerkiksi tilanne, jossa todella tunsin itseni niin loukatuksi, että itkin. Lapsellista myönnetään itkeä pillittää, mutta olin niin harmissani siitä kohtelusta ja käytöksestä, jota sain osakseni, että en voinut muutakaan.
Kyseinen konflikti sai alkunsa täysin normaalin tuntuisesta lauseesta: Sinun tai Tiinan on mentävä Tiaisten osastolle töihin huomenna yhdeksästä puoli viiteen, johon minä vastasin pienoisen mietinnän jälkeen:
Minä en voi mennä, koska eihän minulla ole kulkuneuvoa, jolla pääsin sinne. Tarkoitin tässä siis autoa, sillä kyseinen osasto sijaitsee sellaisella alueella kotikunnassani, jonne ei kulje bussi ja pyörällä kulkemiseen ei työntekijää, jolla on pääasiallinen vastuu pienen lapsensa päiväkotiin viemisestä ja tuomisesta, etenkin kun matkaa osastolle kertyisi noin kuusi kilometriä.
No vielä vastatessani näin ajattelin kaiken olevan hyvin, vaikka kahvipöydässä minulle oltiinkin sanottu:
Jos kerran olet kiertävä sijainen niin eikö sinun kuuluisi mennä..
Mennessäni kuitenkin kahvihuoneesta toiseen tilaan huomasin kuitenkin, että kaikki ei ollut todellakaan hyvin: Eräs työntekijä lopetti suurin  piirtein lauseen kesken minun tullessa saliin ja no, kyllä ihminen tietää kun hänestä on puhuttu: katseet kertovat aika paljon ja myös se, että yksikään ryhmän jäsenistä ei puhunut minulle mitään.
No, hetken kuluttua kuulin Tiinan puhuvan kovaan ääneen tälle henkilölle, joka oli ehdottanut minulle menoa Tiaisten ryhmään, jotakin minusta.
Ymmärsin mistä oli kysymys ja päätin keskustella asiasta Tiinan kanssa. Tiinan tullessa jälleen saliin kysyinkin: Onko sinulla jotakin sitä vastaan, että menet Tiaisten ryhmään huomenna, johon Tiina vastasi:
Ei, mutta sitä minä en hyväksy, että kun minut on merkitty olemaan Jussin (erityistä tukea tarvitseva lapsi) kanssa nämä kolme päivää, että sinä sitten kieltäydyt Tiaisiin menemisestä, että olet kiertävä sijainen ja kiertävälle sijaiselle kuuluu sinnekin meneminen.
Olin täysin ällikällä lyöty, en ollut ajatellut asiaa tältä kantilta, koska kukaan ei ollut minulle sitä näin esittänyt ja toisekseen olin todella loukkaantunut siitä, että Tiina ei ollut tullut minulle asiasta puhumaan, vaan oli puhunut selkäni takana. Itkua sopertaen sainkin sanottua: "Anteeksi nyt mutta kun minut palkattiin tähän taloon ei ollut puhetta, että olisin sinne velvoitettu menemään.."
Johon Tiina puolestaan sanoi: "No mutta meidän ei tästä kuulu ruveta tässä puhumaan keskenämme.."
Olin vielä järkyttyneempi, sillä olinhan kuullut Tiinan juuri puhuvan minun selkäni takana kahteen otteeseen juuri tästä kyseisestä asiasta.
Sain kyllä asian sittemmin selvitettyä, mutta huomasin todella tänään, kuinka asiat päiväkodissa toimivat konflikti-tilamnteessa. Itse olisin halunnut keskustella asiasta avoimesti, mutta kuinka ollakaan avoin vuorovaikutus ei kelvannutkaan muille työntekijöille. Olin hetken täysin eristettynä, sillä kukaan yhtä työntekijää lukuun ottamatta ei ottanut minuun kontaktia noin tuntiin konfliktitilanteen jälkeen, vaikka kaikki huomasivat varmasti, että olin todella loukkaantunut.
Ja todella, kun kyse ei ollut siitä, että olisin halunnut heittäytyä hankalaksi, että minua ei vain olisi huvittanut nnä töihin Tiaisiin, vaan siitä, että se olisi ollut minulle todella hankalaa. Toki, näin jälkeen päin ajateltuna olisin varmasti luvannut mennä, jos olisin osannut aavistaa, kuinka suuri haloo asiasta nousee. Olisin sitten vaikka tilannut taksin päästäkseni sieltä pois riittävän ajoissa.
Tapanani ei ole hankaloittaa asioita tarkoituksella, ja olen itse sellainen, että pyrin parhaani mukaan myös huomioimaan muut ihmiset ja heidän henkilökohtaiset tilanteensa.
Ymmärrän, että sijaisena en ole samalla viivalla vakituisten työntekijöiden kanssa, mutta olen todella ainoa niin kaukana asuva, jolla ei autoa ole käytössä ja jolla on pieni lapsi huolehdittavana.Ymmärrän, että ihmiset eivät voi sellaista automaattisesti ottaa huomioon, mutta jos kerran tuon asian esille, en voi ymmärtää, kuinka työtoverini eivät kyenneet lainkaan eläytymään minun asemaani.

Voi sinua Somalia,
joka ennen loistit viisi sakaraisena tähtenä.
Nyt niitä on enää kaksi
ja nekin erkaantuneet toisistaan.

Voi sinua Somalia,
voi sinun raunioiksi pommitettuja kaupunkejasi,
autioita katujasi:
niitä, jotka ennen kuhisivat elämää,
joilla soi nauru ja ilo,
nyt ovat vain varjoja menneestä,
maahan on kaiverrettu verellä osa sinun historiastasi.

Voi sinua Somalia,
kansasi on paennut ympäri maailmaa,
hajonnut kuin ruukku sirpaleiksi.
Kuka myrkytti miesten mielet,
joiden ajatukset ennen kannattelivat sinua?
Sillä ne samaiset miehet,
jotka tekivät sinusta vahvan
muuttivat sinut heikoksi.
Käänsivät veljet toisiaan vastaan
istuttivat vihan siemenen syvälle,
muuttivat naapurit leijonista hyeenoiksi
ja korppikotkiksi:
valon pimeydeksi.

Voi sinua Somalia
katkeruuden kehää on vaikea murtaa,
koston kierrettä hankala rikkoa,
kun kaikkien suonissa virtaa mustaa verta.
Valtaa tavoittelevien sapeleiden katkaisemiseksi
vaaditaan voiman lisäksi paljon viisautta.

Mutta jonakin päivänä,
kun tietämättömyyden ohdakepensaat on jälleen kitketty puutarhastasi
Somalia,
kun pesästä paenneet linnunpoikaset
istuvat jälleen oksillasi
sinä nouset uudelleen
kirkkaimpien tähtien joukkoon
ja kaikki viisi sakaraa loistavat jälleen yhdessä kirkkaina.

Tänne, missä lumi sataa niskaan huolia
Tänne missä pimeys valtaa mielen
minä pakenin murhetta ja tuskaa.

Täällä, missä ihmiset kulkevat päät painuksissa
Täällä, missä naapurit lukitsevat tiukasti ovensa
Täällä, missä ihonvärini määrittää olemistani enemmän kuin tekoni
minä yritän rakentaa elämääni uudelleen jokaikinen päivä

ja kyllä tästä valituksestani huolimatta
olen kiitollinen tälle maalle
ja synkkyydestäni huolimatta
pyrin sopeutumaan
vaikka loskaa heitetään kasvoilleni päivittäin
vaikka joka päivä saan tuntea etten kuulu tänne
että minusta ei ole mitään hyötyä
että olen taakka, elätti,
ettei minua haluttu,
olen kiitollinen siitä,
että tämä maa kuitenkin otti minut vastaan,
kun minulla ei ollut paikkaa minne mennä,
kun isänmaani käänsi selkänsä minulle.

Mutta se on myönnettävä,
että jokapäiväinen uudelleensyntyminen on hankalaa
on vaikeaa yrittää,
sillä tuntuu,
että vaikka kuinka yrittäisi parhaansa
tämä maa ei koskaan hyväksy minua
lumisade ei koskaan lakkaa
pimeys ei koskaan muutu valoksi
minä olen aina vain värikuori,
en koskaan ihminen kuoren sisällä.

Deeqa


Enää emme nauti teetä mangopuun varjossa, Deeqa.
Enää emme kuiski toistemme korviin salaisuuksia, siskoni rakas.
Sota lopetti naurun ja leikin
heitti meidät eri puolille maailmaa,
täytti mielemme huolella.

Nyt kun soitamme toisillemme
huokaamme vain ikävää kotimaahan,
itkemme kuolleita rakkaita.
Kaikkea varjostaa huoli.

Tai sitten nauramme ja muistelemme
mennyttä nuoruutta
iltoja palmupuiden katveessa,
kun työt oli tehty.
Huokaamme:
Kunpa olisimme nuoria jälleen.

Ei muistelussa ole mitään pahaa,
pikkusiskoni, lemmikkini,
mutta kuinka koskaan voimme kiinnittyä maihin,
joissa elämme nyt,
kuinka koskaan voimme rakentaa tulevaisuutta,
jos aina vain elämme menneessä.

Maat, joissa elämme eivät ehkä
ole sulkeneet meitä syleilyynsä,
ovat ehkä työntäneet ennemminkin pois;
heittäneet vettä ja lunta
vasten kasvojamme.

Mutta olemme selvinneet siskoni armahin,
ja meidän tulee kiittää Jumalaa siitä,
että saamme elää rauhassa
ja lapsemme saavat kouluttautua,
sillä heissä on tulevaisuus, Deeqa,
he voivat rakentaa kotimaamme uudelleen.

Katsokaamme siis tulevaisuuteen, siskoni,
sillä menneisyys on meiltä iäksi viety
ja sinne katsominen tuottaa vain
katkeruuden hedelmiä.