On todella hankalaa olla sijainen, ja kiertävänä sijaisena toimiminen on vielä hankalampaa, sen olen saanut huomata nyt toimittuani eräässä päiväkodissa edellä mainittuna kaksi kuukautta. Alussa työ ei tuntunut hankalalta ja siirtyminen ryhmästä toiseenkin oli oikeastaan vain mielenkiintoista. Nyt kuitenkin sekä oman aseman (hierarkian alin) että kyseisen työyhteisön nurjat puolet ovat alkaneet näkyä ja tuntua.
Tänään sattui esimerkiksi tilanne, jossa todella tunsin itseni niin loukatuksi, että itkin. Lapsellista myönnetään itkeä pillittää, mutta olin niin harmissani siitä kohtelusta ja käytöksestä, jota sain osakseni, että en voinut muutakaan.
Kyseinen konflikti sai alkunsa täysin normaalin tuntuisesta lauseesta: Sinun tai Tiinan on mentävä Tiaisten osastolle töihin huomenna yhdeksästä puoli viiteen, johon minä vastasin pienoisen mietinnän jälkeen:
Minä en voi mennä, koska eihän minulla ole kulkuneuvoa, jolla pääsin sinne. Tarkoitin tässä siis autoa, sillä kyseinen osasto sijaitsee sellaisella alueella kotikunnassani, jonne ei kulje bussi ja pyörällä kulkemiseen ei työntekijää, jolla on pääasiallinen vastuu pienen lapsensa päiväkotiin viemisestä ja tuomisesta, etenkin kun matkaa osastolle kertyisi noin kuusi kilometriä.
No vielä vastatessani näin ajattelin kaiken olevan hyvin, vaikka kahvipöydässä minulle oltiinkin sanottu:
Jos kerran olet kiertävä sijainen niin eikö sinun kuuluisi mennä..
Mennessäni kuitenkin kahvihuoneesta toiseen tilaan huomasin kuitenkin, että kaikki ei ollut todellakaan hyvin: Eräs työntekijä lopetti suurin  piirtein lauseen kesken minun tullessa saliin ja no, kyllä ihminen tietää kun hänestä on puhuttu: katseet kertovat aika paljon ja myös se, että yksikään ryhmän jäsenistä ei puhunut minulle mitään.
No, hetken kuluttua kuulin Tiinan puhuvan kovaan ääneen tälle henkilölle, joka oli ehdottanut minulle menoa Tiaisten ryhmään, jotakin minusta.
Ymmärsin mistä oli kysymys ja päätin keskustella asiasta Tiinan kanssa. Tiinan tullessa jälleen saliin kysyinkin: Onko sinulla jotakin sitä vastaan, että menet Tiaisten ryhmään huomenna, johon Tiina vastasi:
Ei, mutta sitä minä en hyväksy, että kun minut on merkitty olemaan Jussin (erityistä tukea tarvitseva lapsi) kanssa nämä kolme päivää, että sinä sitten kieltäydyt Tiaisiin menemisestä, että olet kiertävä sijainen ja kiertävälle sijaiselle kuuluu sinnekin meneminen.
Olin täysin ällikällä lyöty, en ollut ajatellut asiaa tältä kantilta, koska kukaan ei ollut minulle sitä näin esittänyt ja toisekseen olin todella loukkaantunut siitä, että Tiina ei ollut tullut minulle asiasta puhumaan, vaan oli puhunut selkäni takana. Itkua sopertaen sainkin sanottua: "Anteeksi nyt mutta kun minut palkattiin tähän taloon ei ollut puhetta, että olisin sinne velvoitettu menemään.."
Johon Tiina puolestaan sanoi: "No mutta meidän ei tästä kuulu ruveta tässä puhumaan keskenämme.."
Olin vielä järkyttyneempi, sillä olinhan kuullut Tiinan juuri puhuvan minun selkäni takana kahteen otteeseen juuri tästä kyseisestä asiasta.
Sain kyllä asian sittemmin selvitettyä, mutta huomasin todella tänään, kuinka asiat päiväkodissa toimivat konflikti-tilamnteessa. Itse olisin halunnut keskustella asiasta avoimesti, mutta kuinka ollakaan avoin vuorovaikutus ei kelvannutkaan muille työntekijöille. Olin hetken täysin eristettynä, sillä kukaan yhtä työntekijää lukuun ottamatta ei ottanut minuun kontaktia noin tuntiin konfliktitilanteen jälkeen, vaikka kaikki huomasivat varmasti, että olin todella loukkaantunut.
Ja todella, kun kyse ei ollut siitä, että olisin halunnut heittäytyä hankalaksi, että minua ei vain olisi huvittanut nnä töihin Tiaisiin, vaan siitä, että se olisi ollut minulle todella hankalaa. Toki, näin jälkeen päin ajateltuna olisin varmasti luvannut mennä, jos olisin osannut aavistaa, kuinka suuri haloo asiasta nousee. Olisin sitten vaikka tilannut taksin päästäkseni sieltä pois riittävän ajoissa.
Tapanani ei ole hankaloittaa asioita tarkoituksella, ja olen itse sellainen, että pyrin parhaani mukaan myös huomioimaan muut ihmiset ja heidän henkilökohtaiset tilanteensa.
Ymmärrän, että sijaisena en ole samalla viivalla vakituisten työntekijöiden kanssa, mutta olen todella ainoa niin kaukana asuva, jolla ei autoa ole käytössä ja jolla on pieni lapsi huolehdittavana.Ymmärrän, että ihmiset eivät voi sellaista automaattisesti ottaa huomioon, mutta jos kerran tuon asian esille, en voi ymmärtää, kuinka työtoverini eivät kyenneet lainkaan eläytymään minun asemaani.